نبذة مختصرة : Tämä työ tehtiin Ponsse Oyj:n Global Service -osaston toimeksiannosta. Metsäkoneiden ohjausjärjestelmän muuttuessa monimutkaisemmaksi oli tarpeen suunnitella ja tuotteistaa työkalu, jonka avulla korjaamoilla ja kentällä työskentelevien huoltomiesten on mahdollista tehdä mittalaitteelle ja ohjausjärjestelmälle perusdiagnostiikkaa sekä tehdä diagnostiikan perusteella johtopäätökset siitä, milloin mittalaite on toimitettava siihen erikoistuneen huollon korjattavaksi. Työn aluksi perehdyttiin puutavaran mittaukseen yleisellä tasolla sekä mittalaitteen rooliin osana koneenohjausta. Tässä käytettiin aineistona sekä kirjallisuutta että omassa työssä Global Servicen huoltoneuvojana saatuja kokemuksia. Varsinaisen testaussalkun suunnittelun lähtökohdat ja tarpeet tulivat määriteltyä oman työn kautta ja mittalaitteen testauksen suunnittelussa ja toteutuksena suurimpana lähteenä oli oma työ ja siinä eteen tulleet tilanteet. Työn tuloksena syntyi Ponsse Opti6 -mittalaitteen testaussalkku, joka myös tuotteistettiin Ponssen sopimushuoltopisteille myytäväksi erikoistyökaluksi. Testaussalkun avulla huoltomies pystyy tekemään perustestit mittalaitetietokoneelle sekä hänellä on mukanaan ohjausjärjestelmän peruskomponentit varaosina. Testaussalkkua tullaan jatkokehittämään siten, että sitä pystytään hyödyntämään myös tulevaisuudessa esiteltävien uusien mittalaitetietokonesukupolvien testauksessa. ; The aim of this Bachelor’s thesis was to design and productize a testing device of the Opti6 measuring device for Ponsse Plc’s Global Service team. Over the past years the measuring and control systems of a forest machine have become more complicated and it was necessary to create a tool for workshop and field mechanics to be able to perform basic diagnostics for the measuring device. Based on this basic diagnostics the mechanic is better able to make the decision of taking the measuring computer to a workshop specializing in measuring device service. The role of the computer in the measuring and machine control system is described in ...
No Comments.