نبذة مختصرة : Vertaisarvioitu. ; Sisunkaltaisten piirteiden tutkimusta on tehty englannin kielen käsitteistöön pohjautuvilla itserapor¬tointi¬kyselyillä jo melko pitkään. Yhteyksiä on löytynyt esimerkiksi koulumenestykseen, asepalveluksessa suoriutumiseen, hyvinvointiin, mielenterveyteen, fyysiseen terveyteen ja terveyskäyttäytymiseen. Käymme läpi aiemman kirjallisuuden perusteella näitä yhteyksiä. Esittelemme myös lyhyesti suomen kieleen ensimmäistä kertaa pohjautuvan kehittämämme sisukyselymittarin. Siinä on sekä samankaltaisuuksia että eroavaisuuksia englannin kieleen pohjautuviin kyselymittareihin verrattuna, mutta alustavien tulosten perusteella yhteyksiä tärkeisiin hyvinvointimuuttujiin on runsaasti. Sisulla ja yleisemmin sisupiirteillä on yhteyksiä persoonallisuuspiirteisiin, mutta yhteydet eivät ole kovinkaan voimakkaita. Sisupiirteitä ei voi siis tutkia suoraan persoonallisuuskyselyillä, vaan niitä on tutkittava erillisillä, tarkoitusta varten kehitetyillä kyselyillä. ; Peer reviewed
No Comments.