نبذة مختصرة : Ilmastonmuutos on yksi suurimmista ja huolestuttavimmista haasteista maailmassa. Sen vaikutukset näkyvät jo nyt muun muassa sään ääri-ilmiöiden lisääntymisenä ja merenpinnan nousuna. Matkailu on yksi maailman nopeimmin kasvavista toimialoista. Ilmastonmuutos vaikuttaa matkailuun, sillä matkakohteen ilmasto ja luonto vaikuttavat ihmisten tekemiin matkailupäätöksiin. Matkailulla on myös vaikutuksensa ilmastonmuutokseen, esimerkiksi lentoliikenteen, majoitusten energiankulutuksen ja matkailijoiden matkailutottumusten kautta lisäten kasvihuonekaasupäästöjä. Kestävän matkailun tavoitteena on vähentää matkailun haitallisia ympäristövaikutuksia ja hillitä näin ilmastonmuutosta. Vastuullinen matkailu painottaa yksilön panosta matkailun kestävyyden edistämisessä. Tässä opinnäytetyössä tutkittiin suomalaisten vastuullista matkailua Espanjan Fuengirolassa. Tutkimuksessa selvitettiin, miten tärkeänä suomalaiset kokevat vastuullisuuden matkustaessaan ja millä tavalla vastuullisuus esiintyy heidän matkansa aikana. Työssä selvitettiin myös, mitä vaikutuksia ilmastonmuutoksella on tutkimuksen kaupunkikohteena olevaan Fuengirolaan ja mitä seurauksia ilmastonmuutoksella voi olla kaupungin matkailulle sekä miten ilmastonmuutos vaikuttaa suomalaisten matkustuskäyttäytymiseen. Opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia sitä, miten vastuullinen matkailu voi toimia keskeisenä tekijänä ilmastonmuutoksen hillinnässä. Tutkimuksessa käytettiin kvantitatiivista tutkimusmenetelmää sähköisen kyselytutkimuksen avulla. Työn teoreettisessa osassa käsitellään ilmastonmuutosta yleisesti ja sen vaikutuksia Fuengirolaan. Teoreettisessa osassa keskitytään matkailun ympäristövaikutuksiin sekä taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, kestävän matkailun periaatteisiin ja tavoitteisiin sekä vastuulliseen matkailuun sosiokulttuurisesta, ekologisesta ja taloudellista näkökulmasta, huomioiden myös vastuullinen matkailija yksilönä. Tutkimuksesta saatujen tulosten perusteella suurin osa vastaajista pitää vastuullisuutta matkailussa tärkeänä. Tuloksissa ...
No Comments.