Ikääntyneet muistellussa lapsuudessa

Artikkelissa tarkastellaan ikääntyvien pääkaupunkilaisten kirjoittamaa muistelukerrontaa lapsuudesta 1950- ja 1960-lukujen maaseudulla. Artikkelissa kysytään, miten ikääntyneet olivat läsnä lapsen kasvuympäristössä ja osallistuivat sosiaaliseen vuorovaikutukseen yhteiskunnallisen murroksen kehystämissä, maalta kaupunkiin suuntautuvan elämänkulun muokkaamissa olosuhteissa. Kirjoitettuja lapsuudenkuvauksia tarkastellaan artikkelissa affektiteoreettisen keskustelun ja muistitietotutkimuksen metodologisesta perspektiivistä. Havainnoitavana ovat siis tunnesävyiset kuvaukset, hienosävyiset tuntemukset, joissa ikääntyneitä merkityksellistetään ruumiillisen kohtaamisen ja toiminnallisen vuorovaikutuksen kautta. Isovanhemmat piirtyvät muisteluissa tärkeäksi turvallisuutta tuottaviksi aikuisiksi, jotka auttelivat lapsuudenperheessä ja tarjosivat lapsen kaipaamaa aikuisen läheisyyttä ja huomiota. Lapsinäkökulmaisissa muistikuvissa korostuvat tunnesävyt, kun taas konkreettisia opetuksia, elämänohjeita ja yhdessä tekemisen hetkiä muisteltiin vähemmän. Artikkelista nousevat esiin isovanhempien lisäksi myös ikääntyneet sukulaiset ja kyläläiset, joiden merkitystä maalaislasten kasvuympäristössä ei juurikaan ole huomioitu. Isovanhempien ohella myös näiden muiden vanhojen ihmisten läsnäolo lasten arjessa oli merkityksellistä. Heidän nähtiin toimineen eräänlaisena kulttuurisena mallina siitä, miten elämää voi elää eri tavoin ja miten yhteisöllisyys ja toisista huolehtiminen ovat edelleen tärkeitä jälkimodernissa yhteiskunnassa.
This article looks at written reminiscences by elderly people currently living in the Helsinki metropolitan area, talking about their childhood in country villages during the 1950s and 1960s. The article asks how, in their childhood, were the elderly present in a child’s growth environment and in social interaction characterized by social transformation and migration from rural to urban areas. Written childhood narratives are viewed from the perspectives of affect-theory and oral history methodology. The article observes affective descriptions and subtle emotions which give meaning to the elderly through remembered physical encounters and active interaction. In the reminiscences, grandparents are seen as the most important adults who created security, gave a helping hand in the childhood family and sometimes offered the intimacy and attention the child craved. Memories through the eyes of a child highlight emotional tones, whereas concrete education, maxims and shared activities receive less attention. In addition to grandparents, the article also discusses elderly relatives and other old villagers, whose role in the growth environment of children remains largely unstudied. Their presence in the everyday lives of children has also been important. These elderly people are seen as a kind of cultural model of how to live one’s life and how to take care of each other in a community in a post-modern society as well.